Aulagalleria: Anne Turkulainen – Maan äärellä
Tapahtuman aika:
–Lauantaina 27.1.2024 Suomen maatalousmuseo Saran Aulagalleriassa avautuu Anne Turkulaisen taidenäyttely Maan äärellä. Näyttelyn teokset koostuvat akryylimaalauksista, joista osassa on hyödynnetty sekatekniikkaa. Kokonaisuus muodostuu sekä esittävästä että abstraktimmasta tuotannosta.
Anne Turkulainen on Somerolla asuva kasvatustieteiden maisteri, kädentaitojen ja taideaineiden pedagogi ja kuvataiteilija, jota innoittaa hetket ja luonnon yksityiskohdat.
”Minua on aina kiinnostanut erityisesti hetket luonnon äärellä. Luonto on inspiroinut ihmisiä alituisesti, sillä se pitää sisällään samanaikaisesti jotain ikiaikaista, ajan seisauttavaa ja maagista. Näyttelyn teoksissa esiintyvät nykyisen kotiseutuni maisemat: somerolaiset pellot. Niin vesistöillä kuin peltojen maa-aineksella on kerrottavanaan tarinansa. Maalausprosessissani tarkastelen historiallisia muistoja, jotka kytkeytyvät luontoon ” hän kertoo.
Pitkäjärveläisellä viljatilalla Turkulainen ihmettelee usein maan kykyä muokkautua äärimmäisten olosuhteiden vaihteluissa sekä kasvien kykyä selviytyä. Maan äärellä -näyttelyynsä taiteilija on pysähtynyt taltioimaan maan kasvun voimaa niin pelloilla kuin peltojen pientareillakin. Erityisesti häntä on kiinnostanut kylänsä vahvat Sarka-jaot.
”Olen etsinyt Paikkatietokannasta kylämme vanhoja sarkajakoja Härkätien varrella ja verrannut niitä pellon reunalla ja Google mapsin kautta nykyisiin sarkajakoihin huomaten niissä edelleen olevan samoja ojia ja pieniä metsäalueita. Tuosta keväällä 2023 tutkimastani materiaalista syntyi pisin, noin 8 metriä leveä ja korkeudeltaan vain 35 cm oleva teos Ikiaikainen” Turkulainen kertoo teostensa synnystä.
Ympäröivän luonnon tarkastelussa häntä inspiroi ihmiselämän kokemusten linkittäminen luonnon omiin kasvutarinoihin.
Anne Turkulainen: Maan äärellä on esillä Suomen maatalousmuseo Saran Aulagalleriassa 27.1.–28.4.2024.