Huhtikuun Sarka-sunnuntai: Monimuotoisuus puutarhassa
Tapahtuman aika:
Tapahtuman sijainti:
Seminaaritila Riihi klo 13Huhtikuun viimeisenä sunnuntaina puutarha- ja luontoalan yrittäjä, biologi Leena Luoto kertoo puutarhanhoidosta monimuotoisuuden näkökulmasta. Mitä se käytännössä tarkoittaa, ja miten sitä voi havainnoida? Mikä monimuotoisuuden tila on meillä ja muualla? Entä mitä voin tehdä omassa puutarhassani monimuotoisuuden lisäämiseksi?
Piha-alueet ja puutarhat ovat erittäin merkittävässä roolissa luonnon kannalta. Jokaisessa puutarhassa on lukuisia mahdollisuuksia vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden kehityksen suuntaan. Puutarhanhoidosta tulee helpompaa, kun ottaa mallia luonnon omista keinoista. Puutarha on osa luontoa. Toimimalla niin, että kasvit, luonto ja puutarhuri voivat hyvin, päästään kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen.
Biologi Leena Luoto on tunnettu puutarhan monimuotoisuuden puolestapuhuja. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja, tuoreimpana aivan hiljattain ilmestynyt Puutarhurin ötökkäopas. Kirjoja on mahdollisuus hankkia luennon jälkeen. Luento alkaa klo 13 ja se pidetään Seminaaritila Riihessä.
Sarkasunnuntaisin museon näyttelyihin on vapaa pääsy. Kahvila palvelee klo 10-17. Tervetuloa!