Syyskuussa kokkaillaan rautakauden tapaan
Suomen maatalousmuseo Sarassa perehdytään ensi Ruokakeskiviikkona 13.9. klo 18 rautakauden ruokavalioon.
Ruokakeskiviikko on kuukausittain järjestettävä ruoka-aiheinen iltatapahtuma, joissa perehdytään tänä syksynä eri aikojen ruokavalioihin ja resepteihin. Asiantuntijan alustuksen jälkeen ruokaohjeita kokeillaan käytännössä ja ilta huipentuu yhteiseen ruokahetkeen.
Varhaisella rautakaudella tunnettiin jo useita viljakasveja ja pidettiin kotieläimiä, mutta suurin osa ravinnosta hankittiin metsästäen, kalastaen ja keräillen. Suomessa rikkaat luonnonvarat ja harva asutus antoivat ihmiselle mahdollisuuden herkutella metsän ja veden antimilla – vaikkakin sesonkiluonteisesti.
Ruoan maustamiseen käytettiin monia luonnosta saatavia mausteita ja yrttejä, makua haettiin esimerkiksi selleristä, vuohenputkesta ja villipersiljasta. Muinaisten hyötykasvien kasvupaikat voivat edelleen paljastaa tietoa rautakauden asumusten sijainnista. Rautakauden lopulla kyläyhteisöt vakiintuivat ja yhä kasvava osa ihmisten ravinnosta koostui kotieläin- ja maataloustuotteista.
Syyskuun Ruokakeskiviikon työpajassa kokataan esihistoriallinen iltapala. Millaisia ruoka-aineita oli saatavana yli 1000 vuotta sitten? Mitä tiedämme esihistoriallisista ruoanlaittomenetelmistä? Pajan ohjaajana toimii kansatieteilijä, ruokahistoriaan erikoistunut toimittaja ja kirjailija Marja Hartola.
Rautakautinen ruokailtama pidetään Suomen maatalousmuseo Saran Aitta-tilassa 13.9.2023 klo 18. Tervetuloa! Ilmoittautuminen 11.9. klo 15 asti sanna.kiertonen@sarka.fi tai 02 763 7700. Osallistumismaksu 5€/hlö.
Lisätietoja:
Sanna Kiertonen
museolehtori
sanna.kiertonen@sarka.fi
02 7637 7019
Syksyn tulevat Ruokakeskiviikot:
Keskiaika 18.10. klo 18, vetäjänä Marja Hartola
1700-luku 15.11. klo 18, vetäjänä Yrsa Lindqvist