Sarka sai eduskunnalta joululahjarahan näyttelytyöhön

Suomen maatalousmuseo Sarka sai eduskunnan joululahjarahoista 50 000 € näyttelyprojektin suunnitteluun ja rakentamiseen yhdessä Työväenmuseo Werstaan kanssa. Sekä Sarka että Werstas ovat kumpikin valtakunnallisia vastuumuseoita, jotka ovat ennenkin tehneet yhteistyötä näyttelyrakentamisessa. Tuleva maaseudun köyhästä väestöstä kertova näyttely avautuu yleisölle Loimaalla vuonna 2026, jonka jälkeen se on nähtävissä Werstaassa Tampereella.

Eduskunta julkaisi keskiviikkona 11.12. sen myöntämät joululahjarahat ja niiden kohteet. Loimaalla sijaitseva Suomen maatalousmuseo Sarka sai 50 000 euroa yhteistyössä Tampereella toimivan Työväenmuseo Werstaan kanssa tehtävän näyttelyn rakentamiseen ja suunnitteluun. Avustus oli osa eduskunnan valtionvarainvaliokunnan mietintöä, jossa jaettiin 50 miljoonaa euroa erilaisiin kohteisiin. Taiteen ja kulttuurin edistämiseen myönnettiin 2 865 000 euroa.

”Tämä oli todella hieno joululahja, josta olemme äärimmäisen kiitollisia. Varsinkin museoihin kohdistuneiden viimeaikaisten leikkausten jälkeen tällainen huomioiminen antaa uutta uskoa siihen, että teemme arvokasta työtä. Nyt pystymme ylläpitämään näyttelytoimintaamme ja tarjoamaan uutta nähtävää museoyleisöillemme vielä ensi vuoden jälkeenkin”, toteaa Saran museonjohtaja FT Lauri Viinikkala.

Valtakunnallisina vastuumuseoina molempien näyttelyprojektissa toimivien museoiden tehtäviin kuuluu muun muassa valtakunnallisen museotoiminnan toteuttaminen omalla erikoisalallaan, toimia alansa valtakunnallisena asiantuntijana, sekä kehittää ja edistää kulttuuriperintötyötä ja museoiden välistä yhteistyötä. Työväenmuseo Werstas on työelämän ja sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo siinä missä Suomen maatalousmuseo Saran toimialana on maataloushistoria. Nyt toteuttava Saran ja Werstaan välinen yhteistyöprojekti yhdistää molempien museoiden erikoisalat ja asiantuntijuudet; vuonna 2026 yleisölle avautuva näyttely kertoo maaseudun köyhälistöstä ja maattomasta väestöstä.

Näyttelysuunnittelu on aloitettu museoiden välillä aiemmin tämän vuoden puolella. Tuleva näyttely tehdään kiertävään muotoon, mikä mahdollistaa sen, että laajemmalla yleisöllä on tilaisuus päästä tutustumaan näyttelyyn ja sen aihepiiriin eri museokohteissa ympäri Suomea. Köyhyys maaseudulla sitä ympäröivine ilmiöineen on koskenut historiallisesti koko Suomea rannikosta Lappiin asti.

”Maaseudun vähäväkisiä ei enää muisteta”, harmittelee Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja, FT Kalle Kallio. ”Maalaisköyhälistöstä on tänä päivänä tullut unohdettu kansanryhmä, vaikka vain muutaman sukupolven takaa miltei jokaiselta suomalaiselta löytyisi maattomia ja todella köyhiä esivanhempia. Modernisaatio, talouskasvu ja muuttoliike antoivat meille jälkipolville paljon paremmat lähtökohdat, mutta meidän pitäisi silti tuntea myös vaatimattomat juuremme”, Kallio pohtii muuttunutta yhteiskuntaa.

Työväenmuseo Werstas ja Suomen maatalousmuseo Sarka pääsevät nyt jatkavamaan tiivistä yhteistyötään näyttelysuunnittelun parissa tällä viikolla varmistuneen rahoituksen tuoman varmuuden myötä. Näyttelyn on tarkoitus avautua alkuvuodesta 2026 Loimaalla Sarassa ja vuoden 2027 puolella Tampereella, jonka jälkeen yhteistyötä tekevät museot toivovat sen löytävän vielä laajemman yleisön kiertonäyttelyn muodossa.

  • Työväenmuseo Werstas on Tampereella sijaitseva työelämän ja sosiaalihistorian valtakunnallinen vastuumuseo. Vuonna 1993 perustettu Työväenmuseo Werstas kertoo tavallisten ihmisten elämästä, työväen kulttuurista sekä marginaalien historiasta. Kuurojen museo yhdistyi osaksi Työväenmuseo Werstasta vuonna 2012 ja Lenin-museo vuonna 2014.
  • Suomen maatalousmuseo Sarka on Loimaalla sijaitseva valtakunnallinen vastuumuseo, jonka toimialana on maatalous. Vastuumuseon statuksen Sarka sai 2010. Sarka avasi ovensa yleisölle vuonna 2005 ja palkittiin toiminnastaan vuoden museo –palkinnolla vuonna 2021. 

Kuvassa Suomen maatalousmuseo Saran henkilökuntaa tutustumassa Työväenmuseo Werstaan näyttelyihin Werstaan henkilökunnan kanssa.
Kuva: Elsa Hietala, Suomen maatalousmuseo Sarka.