Sarka kuvasi nykydokumentaatiohankkeessaan arjen työtä suomalaisilla maatiloilla
Suomen maatalousmuseo Sarassa on kuluneen vuoden aikana toteutettu OKM:n rahoittama hanke; Maatalous ja ympäristökysymysten vaikutukset osana aineetonta kulttuuriperintöä. Hankkeen tuloksena on nyt julkaistu kolme maatiloilla kuvattua lyhytdokumenttifilmiä. Dokumenteissa esitellään arjen työtä erilaisilla kasvinviljely- ja eläintuotantotiloilla, sekä viljelijöiden ajatuksia edellisten sukupolvien henkisestä perinnöstä ja ympäristösuhteesta.
Maatalous on kautta historian ollut tiiviisti sidoksissa ympäristöön ja ilmasto-olosuhteisiin. Näiden tekijöiden vaihteluihin on maatiloilla opittu sopeutumaan monin eri tavoin. Näin maatalouden parissa työskenteleville on sukupolvesta toiseen kertynyt tietoa ja taitoa siitä, miten tasapaino ympäristön ja tuotannon välillä on säilytettävissä.
OKM:n tukemassa hankkeessa etsittiin kaikkiin Suomen alueellisiin vastuumuseoihin ulottuneen haastattelukierroksen avulla nykydokumentointikohteita eri maakunnista. Tämän kartoituksen avulla suunnitelmia tulevista valtakunnallisista tallennusprojekteista on voitu tehdä pitkälle tulevaisuuteen. Tänä vuonna maatilojen arkea päästiin tallentamaan kolmella eri tilalla, jotka sijaitsevat Loimaalla, Lokalahdella ja Mäntyharjulla.
”Me tehdään luonnon ehdoilla näitä hommia hyvin pitkälle ja kunnioitetaan luontoa ja koitetaan parantaa sekä eläinten että maan elinolosuhteita, tää on siinä mielessä mielekästä hommaa.” Toteaa loimaalainen luomumaitotilallinen Pasi Riuttaskorpi.
Dokumenttifilmit on kuvannut Finepics Oy ja ne löytyvät Sarka-museon YouTube -kanavalta, sekä linkkien kautta DigiSarka -alustan aineistoista. Linkki DigiSaran aineistoihin: https://www.digisarka.fi/esitelmat-ja-julkaisut/luennot-ja-videot/
Lisää tietoa hankkeen vaiheista löytyy Suomen maatalousmuseo Saran Tarinatiinu -blogista:
https://www.digisarka.fi/tarinatiinut/nykydokumentointi-syventyy-viljelijan-arkipaivaan/