Sarka-museon uudeksi johtajaksi Lauri Viinikkala

Suomen Maatalousmuseosäätiön hallitus on valinnut filosofian tohtori Lauri Viinikkalan museosäätiön toimitusjohtajaksi ja Sarka-museon johtajaksi.  Viinikkala aloittaa tehtävässään 20.3.2023.

Nykyisin Lauri Viinikkala toimii Liedon Vanhalinna -säätiön toiminnanjohtajana ja säätiön ylläpitämän Vanhalinnan museon johtajana. Liedon Vanhalinna -säätiö on Turun Yliopistosäätiön tytärsäätiö. Viinikkala on työurallaan toiminut erilaisissa tehtävissä museoalalla Turun museokeskuksella sekä monissa varsinaissuomalaisissa paikallismuseoissa, mm. Kurkijoki-museossa Loimaalla. Hän on toiminut myös tutkijana ja yliopisto-opettajana Turun yliopistolla.

FT Lauri Viinikkala väitteli Turun yliopiston Suomen historian oppiaineesta vuonna 2019 aiheenaan yhdistetyn todellisuuden hyödyntäminen menneisyyden esittämisessä museoissa ja kulttuurimatkailussa. Väitöskirjatyön yhteydessä Viinikkala toimi yhteistyössä useiden museoiden sekä matkailu-, markkinointi- ja teknologia-alan yritysten kanssa. Hän on ollut myös perustamassa virtuaali- ja lisättyyn todellisuuteen erikoistunutta CTRL Reality -yritystä.

Viinikkalalla on perheensä maa- ja metsätalousyhtymän osakkaana käytännön yhteys maatalouteen ja maaseutuun.

On hienoa tulla tehtävään, jossa yhdistyvät suurimmat intohimojeni kohteet: menneisyys ja sen esittäminen erilaisille yleisöille, maatalouden historia sekä uusimman teknologian hyödyntämismahdollisuuksien toteuttaminen. Sarka on minulle unelmatyöpaikka.  Pääsen kehittämään valtakunnallista vastuumuseota hyvin osaavan henkilökunnan kanssa.  Yhdessä kerromme suomalalaisen ruuantuotannon tarinoita menneisyydestä tulevaisuuteen entistäkin kiinnostavammin”, Viinikkala toteaa.

Suomen Maatalousmuseo Sarka saa Lauri Viinikkalasta aktiivisen moniosaajan, joka pystyy tuomaan uusia ja kiinnostavia näkökulmia sekä kertomisen tapoja Suomen maatalouden historiaan, nykypäivään sekä tulevaisuuden haasteisiin. Viinikkalan akateeminen tausta ja käytännön osaaminen ovat vakuuttava yhdistelmä. Yhteydet Turun yliopistoon, museoalan kokemus, digialan yrittäjyys ja käytännön yhteys maatalouteen luovat hänelle hyvät edellytykset museon johtamiseen”, sanoo Suomen maatalousmuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä.

Lisätiedot:

Lauri Viinikkala
puh 040 767 9085

Olavi Ala-Nissilä
Suomen maatalousmuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja
puh 040 532 6633