Minun maaseutuni -näyttely pohtii suomalaisten suhdetta maaseutuun

Suomen maatalousmuseo Sarassa avautuu 11.10. 2024 näyttely lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista maaseudulla 1950-luvulta tähän päivään saakka. Minun maaseutuni -näyttely on valmistunut yhteistyössä Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen samannimisen tutkimushankeen kanssa. Vuosina 2021–2024 toteutetun tutkimushankkeen yhteydessä kerättiin suomalaisten maaseutumuistoja ja valokuvia sekä kartoitettiin maaseutuun liitettyjä merkityksiä ja tunteita. Lähes sata ihmistä ilmoittautui haastateltavaksi ympäri maata. 

”Maaseutu ei ole tärkeä ja merkityksellinen vain niille, jotka siellä asuvat vaan myös monille muille suomalaisille, ” pohtii Maria Vanha-Similä, Minun maaseutuni –hankkeen tutkijatohtori Jyväskylän yliopistosta. ”Luonto on usein Suomessa lähellä, monella maaseutujuuret eivät ole kovin kaukana. Kesämökit ja maaseudulla asuvat läheiset ihmiset tekevät maaseudusta tuttua myös kaupungeissa asuville. Myös korona-aika ja etätyön lisääntyminen osaltaan lisäsivät kiinnostusta maaseutua kohtaan.” 

Suomen maatalousmuseo Sarka on ollut hankeen kumppani alusta lähtien. Hankkeessa on ollut keskeistä tutkimusaineistojen- ja tulosten avaaminen myös suurelle yleisölle ja näyttely koettiin hyväksi tavaksi esittää tietoa. Haastatteluissa korostuivat erityisesti lapsuuden ja nuoruuden kokemukset maaseudusta, minkä lisäksi ihmiset kertoivat suhteestaan nykypäivän maaseutuun ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin. Nämä ovat myös hallitsevia teemoja näyttelyssä. 

Näyttelyssä kerrotaan minkälaisia maatilan töitä nykynuorten isovanhemmat ovat tehneet lapsuudessaan, mitä leikkejä leikittiin navetan nurkilla ja miten maaseudun nuoret viettävät aikaa nykyään. Minun maaseutuni –näyttely on sukellus lapsuuden ja nuoruuden maaseutuun heille, jotka asuvat tai ovat asuneet maaseudulla sekä niille, joille maaseutu merkitsee kesää ja loma-aikoja. Suurella osalla suomalaisista on jonkinlainen suhde maaseutuun.  

Mitä maaseutu merkitsee sinulle? Lukeutuiko lapsuutesi kesien kohokotiin souturetki katiskalle tai leikit heinäladossa? Muistatko sinisen taivaan heinäpellon yllä vai paarmojen tauottoman surinan? Tervetuloa näyttelyyn muistelemaan ja tunnelmoimaan yhdessä. 

Minun maaseutuni – Näyttely lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista maaseudulla on esillä Suomen maatalousmuseo Sarassa 11.10.2024 –11.1.2026. 

Lue lisää Minun maaseutuni -tutkimushankkeesta täältä.

Lisätietoja näyttelystä: 
Maileena Vaajoensuu 
näyttelyamanuenssi 
maileena.vaajoensuu@sarka.fi 

Lisätietoja tutkimushankkeesta: 
Maria Vanha-Similä 
tutkijatohtori 
maria.a.vanha-simila@jyu.fi